Wednesday, September 5, 2007

Väliaikapäivitystä

Tulihan se tauti sitten päälle. Maanantaina sentään pääsin töihin, mutta eilen ja tänään on pitänyt lepäillä kotona. Jospa huomenna sitten taas pääsisi takaisin töihin. Käsityöt on vähän edistynyt, kun ei ole mitään sen kummoisempaakaan jaksanut tehdä. Virkattu huivi on edennyt ihan kivasti. Tuo huiviksi virkattava entinen neuleen alku on nyt melkein virkattu. Kohta pääsee kerän kimppuun. Ehkä tämä ehtii valmistua Hupo-viikkojen aikana.

Lisäksi olen aloittanut pikkukämmekkäitä. Jostain blogista löysin linkin Liisan tekemään pikkukämmekäsohjeeseen. Niitä aloin tekemään violetista Woolista, jota pitäisi olla omasta takaa riittävästi kämmekkäisiin. Säkällä saan jopa toiset kämmekkäät, jos raidoitan ne punaisella woolilla. Mutta kunhan nyt nuo yhdet edes saan valmiiksi.

Noihin nyt siis pitäisi kulua ihan kohtuullisesti lankaa kymppiprojektin merkeissä. Ajattelin muuten, että talousvaaka on kyllä ihan ehdottomasti hankintalistalla. Se on osoittautunut niin käteväksi näissä lankahommissa. En esimerkiksi aiemmin olisi osannut arvata, että pikkulapsen (tai vauvan) sukkia saa kolme paria 100 g:sta Nalle-lankaa:

Lapsen sukat
Lanka: Novita Nalle
Puikot: 3mm (en muista ihan varmasti enää)
Malli: omasta päästä
Langankulutus: 31 g

Nämä sain pääteltyä viikonloppuna. Oikeasti ne valmistuivat jo joskus keväällä. Kevättalvella tein niitä muka sellaiselle n. 7-8 kk:n ikäiselle sukulaispojalle. Kun käytiin kylässä ja sovitin ekaa valmistunutta sukkaa, eihän se mahtunutkaan. :( En osaa oikein arvioida lasten kokoja, kun olen niin vähän lasten kanssa tekemisissä. Tein toisesta sitten kuitenkin saman kokoisen ja toivon, että joskus lähipiiriin syntyy joku, joka voi niitä käyttää.

1 comment:

Anonymous said...

Heips! Vastasin jo sukkasatoon kysymykseen sukkieni mallista mutta laitan vielä tännekin :-)
Valepalmikkoa olen käyttänyt molemmissa pareissa, toisessa neljällä ja toisessa viidellä jaollista.
Malli on siis omasta päästä, voisin sen kyllä kirjoittaa luettavaan muotoon - jäisi itsellekin muistilapuksi :-)