Monday, January 19, 2009

Sairastelua

Joku mikä lie pöpö iski minuun viime viikolla ja olen ollut torstaista asti sairaslomalla ja vielä pari päivää näillä näkymin jatkuu. Tänään otettiin kokeita ja kuvattiin keuhkoja, mutta ilmeisesti kyseessä on joku viheliäinen virus, eikä tähän auta kuin lepo ja lämpö.

Ystäväni kuitenkin pyöräytti viime viikolla maailmaan suloisen pojan (jolle nuo vauvaneuleet ovat) ja minä intouduin kokoamaan housujen palat yhteen. Jos jaksan, niin huomenna voisin sen verran tuossa lähipostissa kipaista, että lähettäisin ne. (Muun setinhän jo annoin jouluna.) Muuten voisin lähettää vaikka miehen postireissulle, mutta hän tietenkin sai tämän taudin minulta ja on nyt kipeämpi kuin minä. :(

Olin jo ehtinyt suunnitella, että olisin viime viikolla lähtenyt Oulunkylään tutustumaan uuteen lankakauppaan, Lankamaailma Nordiaan. En nyt sitten vielä ole sattuneista syistä sinne asti päässyt. Törmäsin eilen kuitenkin Nice Factory -blogissa merkintään, että Nordiassa olisi alettu pitää neuletapaamisia, nyt viime lauantaista lähtien. Sinne voisin kyllä mennä seuraavalla kerralla, siis helmikuussa. Onkohan Jumbossa vielä niitä neuletapaamisia, FinnishKnitblogs -foorumilla ei ainakaan ole marraskuun jälkeisistä tapaamisista mainintaa.

Ollaan miehen kanssa tuijoteltu dvd:itä silloin kun on jaksettu. Samalla oma sliparini ja ekat varpaista aloitetut sukat ovat edistyneet. Pitäisi kai koittaa joku päivä ottaa niistä kuviakin.

Yhtä poncho-projektia varten tarvitsisin uuden pyöröpuikon (KnitPicks Harmony -vaihtopäistä kun on tietysti jo sliparissa käytössä se oikea koko)... Pitänee siis hakea lohtua flunssaan jostain verkkokaupasta, eikö?

6 comments:

Anonymous said...

Jumbossa oli tapaaminen 8.1.09. Harmi ettet huomannut sitä sieltä Artesanin blogista. Varmaan niitä on jatkossakin, mutta vielä ei ole seuraavaa päivää sovittu.
Oulunkylän tapaamiset on kerran kuussa.
Hämeentiellä Priimassa on joka viikko torstaisin klo 17-20 porukkaa neuleittensa kanssa, siinä 10-15 henkeä.
Itiksessäkin kokoonnutaan kerran kuussa lauantaisin Stockan kahvilassa klo 10-12. Seuraava kerta 7.2.09.

Silmu said...

Kiitos vinkeistä, Anitta. Eipä oo vissiin tullut vielä tarpeeksi ahkerasti etittyä lähiseudun neulojien blogeja, että ois tullu bongattua noita tapaamisia niistä. No nyt tiedän ainakin jotain, niin voin koittaa johonkin niistä päästä. :)

Anonymous said...

Pistän tähän vähän tiedossani olevaa listaa tapaamisista.

8.1.09 klo 18:00 Fazer, Jumbo http://artisannotes.blogspot.com/

21.2.09 Ruoholahden kappelissa klo 11-17.30 http://ottijatuota.blogspot.com/

10.2.2009 klo 18-20 Annala, Hämeentie http://www.hyotykasviyhdistys.fi/tapahtumat.shtml

22.1.09 Käsityötalo Priimassa Hämeentiellä klo 17-20, joka torstai

15.1.09 HNNKY klo 18-20 http://www.hnnky.fi/ompelu.shtml

17.1.2009 klo 12-15 Ogelin kauppakeskuksessa Lankamaailma Nordiassa.

7.2.09 IHANA, Itäkeskus, Stockan kahvio, klo 10-12, http://ihananeuleseura.blogspot.com

29.1.09 klo 17-20 Priima

Meni vähän epäjärjesykseen, kun muutin vanhoja päivämääriä, mutta ehkä saat vinkkiä noista kuitenkin.
Lisäksi Leppävaaran Sellossa ja Hesan Aleksi-13 kahvioissa kokoontuu käsityöporukkaa.

Silmu said...

Oho, kiitos, Anitta! Oletpa nähnyt paljon vaivaa. Onkohan nää kaikki kaikille avoimia, eli uskaltaako niihin mennä tämmöinen ummikko, joka ei tunne ketään...

Anonymous said...

Kaikki on avoimia ja kaikkiin voi tulla ihan vaan silleen, että " moi, tulin vähän katsomaan tätä teidän porukkaa".
Blogituttuja saattaa olla noissa paikalla ja kyllä siellä nopsaan tutustuu.

Silmu said...

Ok, kiitos tiedosta.