Jahas, viimeinen "oikea" kirjoitus on viime kesältä. Olen kyllä tehnyt käsitöitä mm. Keravan opiston neuleilloissa. Aika moni projekti on kuitenkin puikoilla ja kovin harva päässyt ihan valmiiksi asti. Valmistuneistakin olen ollut näköjään aika laiska bloggaamaan, sillä on jotain valmistunutkin. Pitää yrittää päivitellä kuvia niistä nyt jälkikäteen. Ensimmäisenä vuoroon pääsevät nämä vihreät lapaset. (Projekti lisätty myös Ravelryyn.) Kuva on näköjään otettu jo huhtikuussa 2010, joten silloin nämä ovat jo olleet valmiit. ;)
Lapaset on virkattu kiinteillä ketjusilmukoilla. Koukku: 6 mm, lanka: BBB Tratto. Koostumus 53 % merinovillaa ja 47% polyamidia. Langanmenekki näköjään Ravelryn mukaan 72 g.
Olen kirjoitellut näiden lapasten alkutaipaleesta joskus kauan sitten.
Opastuksen tekniikkaan sain Marjo Vainion pitämällä Keravan opiston neuleillat-kurssilla ja muutama monistettu ohjekin minulla on. Lapaset on niistä sitten luovasti sovellettu silmukkamäärineen ja kavennuksineen. Tekniikka on helppo, kunhan siihen pääsee sisään. Nämä ovat ensimmäiset tällä tekniikalla tekemäni lapaset, ja varsista tuli vähän turhan kireät (ja pitkät). Kyllä minä näitä viime talvena kuitenkin käytin. Alemman kuvan värit ovat lähempänä oikeaa.
(Edit: lisätty Ravelry-linkki ja langanmenekki.)
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment