Saturday, August 23, 2008

Sukkasato

Päätin osallistua tänäkin vuonna sukkasatoon:




Siihen voi ilmoittautua mukaan 29.8. asti. Sen jälkeen porukka jaetaan alablogeihin. Varsinainen sukkasadon keruu alkaa 1.9.08

Ystävän vauvalle vaatteita

Ohje

Hyvä ystäväni saa lapsen vuodenvaihteessa. Lupauduin heti uutiset kuultuani neulomaan vauvalle jotakin. Vauva kun syntyy keskellä talvea, neulon tietysti villavaatteita. Yhdessä selasimme käsityölehtipinoni läpi ja lopulta lankavaihtoehtoja katseltuani päädyin toteuttamaan koko puvuston ylläolevassa kuvassa näkyvän mallin mukaan. Ohje löytyy Suuri käsityö -lehdestä 2/2006, mallit 13-16. Puvusto valmistunee joutuisasti Sandnesgarnin Smart-langasta 3½ mm puikoilla ainaoikeaa neuloen.

Ystäväni toivoi pohjaväriksi metsänvihreää. Tuosta kuvasta tuo väri ei kyllä kovin hyvin erotu, mutta on se oikeasti metsänvihreää. Raidoitukseen tulevia värejä en ole vielä kertonut ystävälleni, joten pitää harkita, milloin ne paljastan. Voi siis olla, että valmista puvustoa ei täällä nähdä ennen kuin olen luovuttanut sen ystävälleni. Lapasista kuitenkin aloitin ja koska niihin ei tule raitoja, voin esitellä niitä täällä.

Lapanen

Tuossa kuvassa siis ensimmäinen lapanen puoliksi taitettuna. Sivusauma pitää vielä ommella, mutta muuten on valmista. Neuloin myös kerrankin täysimittaisen mallitilkun ennen työn aloittamista.

Lupasin myös ommella hahtuvasta vaippapöksyt eli kuorivaipan ystävän lapselle. Menitassa oli keskiviikkona vain värjättyjä lankoja. Koska ystävä toivoi, että vaippapöksyt eivät olisi liian vaaleita, en uskaltautunut ottamaan sateenkaaren värein värjättyä kirjavaa hahtuvaa, vaan valitsin tämän todella tumman vihreän (jonka väri ei myöskään pääse oikeuksiinsa tässä kuvassa).

Hahtuvaa

(Kuten ennenkin, kuvia voi tarkistella suurempana Flickrissä, kun klikkaa niitä.)

Wednesday, August 20, 2008

Herätys kesälevosta / Back from hibernation

Onpas tullut pitkä tauko. Uusi työ ja uusi ympäristö ja kesän menot ovat ilmeisesti vieneet kaiken ajan. Käsitöitäkään en ole juuri tehnyt. Nyt on tarkoitus kuitenkin taas ryhtyä tositoimiin. Kävin tänään Helsingin Menitassa hamstraamassa lankaa, josta on tarkoitus neuloa vaatteita ystävän vuodenvaihteessa syntyvälle lapselle. Ostin myös hahtuvaa ja aion neuloa kuorivaippapöksyt. Näemmä lapsetonkin voi päätyä kestovaippainfon sivuille, kuten minä eilen hahtuvavinkkejä lueskellessani.

Seems that it's much easier for me to write just in Finnish than in English, too, so I think I just will stop writing my blog in English. Let the pictures and Ravelry tell the tale. If you want to comment in English or ask something from me, feel free. I'm still happy to have comments from English-speaking people, too. So far I've had almost none, I think. So writing in English seems rather pointless. If I feel, I might get back to writing in English, too. Before that the blog shall be in-Finnish only.